Au ciné

Viime viikonloppuna olin Iidan kanssa Pariisissa..hullua miten tuntuu, että siitä olis jo ikuisuus! Viikko kulu yhdessä täällä meillä niin nopeasti, mitään sen kummempia puuhailematta. Aika palata normaaliin arkeen..:)

Ihan hassua, olen ollut täällä jo 14 viikkoa. Toisaalta ihan outoa myös ajatella, että kolmen viikon kuluttua

olen kotona Suomessa! Tosiaan lennot on nyt vihdoin saatu varattua; Suomi ja pakkaset kutsuu 23.12-3.1 :)) Sillon nähdään!

Käytiin muuten viime torstaina kattomassa Iidan ja parin mun kaverin kanssa toi uusin Harry Potter-leffa. Iida oli aika uskalias, ranskaks dubattu leffa ranskaa osaamattomalle varmaan ihan mielenkiintoset kaks tuntia..:) Hyvinhän me kuitenki selvittiin ja Iidakin uskals väittää viihtyneensä :D Ei  siinä loppujen lopuks niin paljon puhuttu ;D Itse opin uutta sanastoa, kuten esim. taikasauva ja jästit..

Harry Potter et les Reliques de la Mort

***
Lumi sekottaa täällä arkeea. Liiknne tökki; junat ja bussit on vähintään myöhässä ellei kokonaan peruttu. Ihmiset ottavat omalla oikeudella vapauden jäädä kotiin lämpimään.. Viime keskiviikkona, eli silloin kun saimme lumen, Marie-äiti kertoi minulle hänen normalisti 26-hengentyöryhmästä viiden saapuneen töihin. Pomo oli jonkun kyseltyä palkkojen maksusta todennut, että kaikile maksetaan kuitenkin normaaliin tapaan..Hmm..? On siis ihan normaalia, luultavasti jopa kannattavaa, jäädä kotiin lumen yllättäessä. Viime viikon sanat ovatkin olleet "à cause de la neige" lumen takia.

Tällä hetkellä sataa kuitenkin vettä, varmaan elämä alkaa taas palata ranskalaisillekin helpommaksi..

Sulia teitä tai talvirenkaita odotellessa..

Il neige, il neige, il NEIGE!!

Tänään aamulla heräsin ja olin pudota jaloiltani avatessani ikkunan. Maa oli hautautunut LUMEEN!

Joulukuun ensimmäinen päivä ja 30cm lunta! Nyt pääsen vihdoin joulutunnelmaan, kun aiemmin olin jo unohtaa koko juhlan ;)



Saa nähdä kuinka sekasin täällä kaikki menee; näillä kun ei ole edes talvirenkaista tietoa! 

Le Figaron nettisivuilta ainakin aamulla pääsin jo lukemaan juttun otsikolla "Lumi paralisoi Etelä-Ranskaa". Teksti sisälsi varoituksia perutuista TGV-junista ja ohjeita kuinka suojautua kylmältä..Pakkasta taitaa enimmillään olla tuo -3, ja sekin illalla mitattuna..:)

Maxime oli tietty aivan innoissaan lumesta ja ulos rynnättiin heti kun aamupala oli syöty (varusteina laskettelutakki+housut ja pipo sekä iiisot talvisaappaat)!

          

      

***

En olekaan vähään aikaan ehtinyt kirjoitella uusimpia kuulumisia. Nyt vaan tuntuu vihdoin, (moneskohan kerta kun tän totean) että arki alkaa sujua normaalilla tavalla. Kaikki jutut alkaa olla tuttuja olen saanut kivat kaverit ja saan omasta  arjesta enemmän irti. Elämä alkaa toimia niinkuin ennenkin, ilman kokoaikaista miettimistä miten pitäis toimia tai mitä pitäis tehdä. Hieno tunne kun alkaa saada kunnon otteen arjesta ja tuntuu siltä, että alkaa kiinnittyä tänne :)

Tosiaan paljon on siis reilussa kolmessa viikossa ehtinyt tapahtua. Olen puuhaillut kaikkea hauskaa kavereideni ja perheen kanssa. Futuroscope-puisto oli tosi hauska paikka ja oli mahtavaa tavata perheen ensimmäinen au pairi. Viime viikonloppuna olinkin Pariisissa ja keväälle on tiedossa Nizan reissu..!

Tosiaan, Iida on täällä nyt käymässä. Aivan  m a h t a v a a ! Menin sitä siis vastaan Pariisiin viime perjantaina ja vietettiin siellä sitten viikonloppu. Oli tosi kivaa lyhyestä visiitistä huolimatta. Oli mukava vaan käveleskellä kauniissa kaupungissa ja pysähdellä viihtyisiin kahviloihin tai upeisiin haute couture putiikkeihin.

Tosi rentouttavaa päästä viettämään aikaa läheisen ihmisen kanssa. Ei tarvi miettiä mitään, ihanan mutkatonta ilman kielimuureja ja jatkuvaa tutustautumista.

Kerron myöhemmin vielä tarkemmin mitä puuhasimme Pariisissa ja millainen se Viikonloppu Poitiersissa huvipuistossa oikein oli!



Isille!

              <3

Hyvää isänpäivää parhaalle ja rakkaalle isille <3

Vietä kiva päivä!

Maiju

C'est parti!

Tänään aamulla on aikainen lähtö Futuroscope-huvipuistoon. Aikataulut täällä kuitenkin on mitä on, joten olemme vieläkin kotona..:)

Kyseinen matka on ollut tiedossa jo siitä asti kun tänne saavuin ja Max on odottanut sitä kovasti. Puisto on jonkinlainen tieteispuiston ja huvipuiston sekoitus. Vaikutti vähän Heurekalta, mutta isommassa mittakaavassa.
Puisto on Poitou-Charentesin alueella Poitiersin lähellä. Ajomatka on pitkä, n.600km. Tapaamme puistossa perheen ensimmäisen aupairin, Julian. Kotiin palaamme vasta myöhään lauantai yönä.

Tänään aamulla oli ehkä söpöin juttu vähään aikaan. Avasin keittiön ikkunan tuulettaakseni ja ravistaakseni pöytäliinan. Vastapäisen kerrostalon ikkunassa oli vastaavasti ilmaa haistelemassa eräs vanha mummo. Mummo vilkutti mulle ja hymyili iloisesti, heilutin kättäni vastaukseksi. En ole koskaan "tavannut" häntä aiemmin.. Tuli hyvämieli :)

Ce qu'est differente ici!

Eli mikä täällä on erilaista? Arkisia pikkujuttuja, joita putkahtelee aina sillon tällön esiin. Muistutan, että kirjottelen tänne myös ihan omaksi iloksi, joten älä turhaan ihmettele, kun tajuat kuinka hassuihin juttuihin kiinnitän huomiota..;)
Harmi, kun en heti aluksi muistanut tätä tunnistetta luoda; olen varmaan jo osan hassuista pikkujutuista ehtinyt unohtaa ja loppuihin tottunut...

Bisous!

Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen pusut. Kuten jo olen aiemmin kertoillut poskisuukkoja vaihdetaan ihan oikeasti ja se on yleinen käytäntö. Poskisuukkojen määrä vaihtelee jo Ranskassakin alueittain ja vaikka "etiketti" sanoo, että aloitetaan vasemalta oikealle, itse olen havainnut ihmisten toimivan päinvastoin. Välillä myös "ilmava ja äänetön hipaisu" ovat kaukana todellisuudesta.. Valencessa on tapana vaihtaa kolme suukkoa, mutta esimerkiksi etelässä st.Tropezissa, missä isä työskentelee suukkoja vaihdetaan vain kaksi. Isä nauraakin mulle, kun minä olen se joka käyttää useampaa suukkoa tavatessamme.. Toisaalta Pariisissa saatetaan vaihtaa jopa neljä bisoua!

Jokainen ihminen antaa psokisuukkonsa eritavalla ja musta siitäkin jo saa kuvaa minkälainen ihminen on kyseessä.

Aluksi ajattelin, että poskisuukot ovat paljon läheisempi tapa tervehtiä kuin miten olen Suomessa tottunut tervehtimään. Toisaalta täällä ei pahemmin halailla ketään! Kotona ainaki halaan aina perhettä ja kavereitani ja nyt täällä noin 2 kuukautta vietettyäni, voin myös sanoa, että ihan rehellistä halia on ikävä! Varmaan ihan vaan maku- ja tottumiskysymys. Toisaalta en usko, että halaaminen olisi ranskalaisille ongelma..:D Sen verran lämpimämpi kulttuuri kuitenkin on.  Varmaan tuokin on vaan yksi osotus Suomalaisesta kulttuurista; kun jotain sanotaan, sitä todella tarkoitetaan. Poskisuukot ovat kevyitä ja tavallaan huolettomia kohteliaisuuden osoituksia, mutta se siitä. Vaikka ei halaamisessakaan mitään sen kummempaa ole ja se toimii samalla periaatteella tervehdystapana, erona on kuitenkin se, että halin antaa vaan tietyille ihmisille ja kavereille. Eron tekemällä rajaa tärkeät ja vähemmän tärkeät ihmiset toisistaan, (karkeasti ajateltuna) ja sitä kautta halaaminen on läheisempää.

Poskisuudelmat on tapa siinä missä kättelykin. Suomalaisista se vaan tuntuu oudolta ajatukselta. Jopa saksalaiset, joita pidetään jäyhöinä, ovat tottuneita joillain alueilla suukkojen vaihteluun. Kuten tsekkiläinen kaverini Dina sanoi, pusujen myötä on paljon helpompi jatkaa juttelua ihmisen kanssa. Kun nyt olet jo kerran tullut niin lähelle toista ihmistä ja koskettanut tätä, on paljon helpompi alkaa vaihtamaan kuulumisiakin. Niinhän siinä kotona helposti käy, että kun kättä on heilautettu ja moi sanottu, juttu vähän ehkä jää siihen helposti. Maassa kuitenkin maan tavalla, en väitä tai yritä edes ehdottaa, että poskisuukkoja voisi alkaa vaihtaa Suomessakin..

***

P.s. Suomi presentaatio oli oikea hitti! Kaikki olivat tosi innoissaan Suomesta ja kehuivat kuinka kiinnostava maa se on.

Marseille

Lauantain suunnitelmat ehtivätkin jo jossain välissä muuttumaan, Geneven sijasta lähdimmekin Marseilleen!

Marseille on Pariisin jälkeen Ranskan toisekis suurin kaupunki, jo keskustan asukasluku lähentelee miljoonaa, sitten vielä päälle esikaupunkialueet! Omat odotukseni kaupungin suhteen olivat korkealla, olin kuullut niin paljon ihastuneiden ihmisten puheita.

Marseilleen on Valencesta matkaa reilut 200 km. Matka taittui kätevästi TGV:llä vajaassa puolessatoista tunnissa! Ranskassa käytetään paljon junia matkustamiseen, ja miksipä ei TGV:llä matkustaminen kun on nopeaa ja kohtuu hintaista. Opiskelijahinnalla matka maksoi minulle n.40€

Lähdimme reissuun heti aamusta, jotta päivä perillä olisi mahdollisimman pitkä. Marie tarjoutui heittämään meidät Valencen TGV-asemalle, joka on noin 10km keskustan ulkopuolella. Assalla nappasimme aamupalan (pain du chocolat & cacao) ja suuntasimme junalle.

En vieläkään ole tottunut maisemien erilaisuuteen. Vaikka asun itsekin kahden vuoren välissä olevassa laaksossa, jaksan aina yllättyä siitä kuinka mäkiset, tai no vuoristoiset (:D) maisemat täällä ovat.

Koska matkakohteemme selvisi aika lailla myöhään, ei kummallakaan meistä ollut sen tarkempaa käsitystä Marseillesta kaupunkina. Heti perille päästyämme suuntasimme Vieux Portin, eli vanhan sataman turistipisteelle hakemaan kartat ja vinkit nähtävyyksistä.

Suunnitelmanamme oli nähdä mahdollisimman paljon suuresta kaupungista ja viettää leppoisa päivä.

Sää perillä Marseillessa oli kovin sumuinen. Sumusta huolimatta vanha satama näyttäytyi ihanana. En ole ikinä nähnyt niin paljon veneitä ja purjeveneitä kuin siellä! Satama-alue oli lauantai aamusta huolimatta tupaten täynnä ihmisiä, suurin osa toriostoksia tekemässä.



Château d'If ja satamaa

Hankimme päiväpassit julkisiin ja liikuimmekin koko päivän bussilla ympäri kaupunkia. Satamasta kapusimme pienelle mäelle, josta levittäytyi silmänkantamattomiin kaupunkimaisemaa. Château d'If on pienellä saarella vasemmalla. Alexandre Dumas'n tarinoista ehkä jollekin tuttu.  



Sumu hieman esti täydellistä näkymää

 



Itseäni yllätti, että Marseillen kaupunki tuntui olevan ikään kuin vuorelle rakennettu. Ydinkeskustankin kadut olivat mäksiä ja välillä konkreettista kiveäkin oli näkyvissä. Jotenkin olin ajatellut että rannikkokaupunki olisi litteä. Ei näköjään ole mikään fakta, hassu mielleyhtymä vain..

Jatkoimme matkaa kävellen rantoja kohti. Marseillessa riittää rantaviivaa yli 50km. Maisemat olivat kauniit, aurinko alkoi paistaa ja takki päällä tuli kuuma. Olin yllättynyt, kun tuulta ei merestä huolimatta ollut juuri nimeksikään!

 Rantatieltä siirryimme kauniiseen puistoon, joka oli ihanan syksyinen keltaisine puineen ja karamelliomenakojuineen.

Aamuisesta sumusta johtuen olimme jättäneet Notre-Dame de la Garde:n viimeiseksi kohteeksemme. Kirkko on luultavasti kaupunkgin tunnetuin nähtävyys. Se sijaitsee kaupungin korkeimmalla kohtaa ja seiltä avautuu näkymä koko Marseillesin ylle. Kuinkas sitten kävikään. Lakko yllätti. (Häh?? Eks tää nyt vieläkään oo loppunu? Ei nähtävästi ei..) Koko liikenne seisoi pysähdyksissä ja matka kirkolle vaikuttii toivottomalta. Jäi sitten maisemat ja kirkko lähietäisyydeltä näkemättä. Noh, ensikertaan sitten!



Suurin näkemäni mielenosoitus (tähän mennessä..) 

En tiedä miten ne nyt vieläkin jaksaa osottaa mieltään noin innokkaasti..Ehkä huvittavin näky muiden mielenosottajien keskellä oli yksinäinen henkilö, joka osoitti mieltään mieltenosoituksia vastaan..Kaksinainaismoralisimia vai tekopyhyyttä? No jaa, luultavasti vaan perus intoa päästä heilumaan ja huutamaan kyltit käsissä ja kaulassa.

Päivä Angien kanssa Marseillessa oli oikein kiva! En kyllä nyt mitenkään sen kummemmin ihastunut kaupunkiin. Olen ihan iloinen, että satun asumaan Valencessa! Yleisesti ottaen Marseillessa on kaunista; vanhoja taloja, viehättäviä puistoja, merenrantaa ja palmuja. Katukuva oli kuitenkin samanlainen kuin meillä Valencessa, mutta suurkaupungin merkit selvästi näkyvissä; roskia oli ympäriinsä ja välillä haisi pahalle..(nirso vai??) Paljon jäi vielä kuitenkin nähtävää ja kesällä haluan mennä uudestaan käymään tuolla!

Mentalité française

Mistä tietää, että ranskalainen ajattelutapa alkaa tarttua?

Noh, eilen luin englanninkielistä tekstiä, jossa oli sana "hair", pian huomasin lukevani sanan mielessäni "air". En ymmärtänyt lausetta ja jäin pohtimaan mitä ihmettä ilmalla on tekemistä tässä asiayhteydessä. Melkeen nauroin ääneen, kun huomasin ajatusvirheeni.. Ranskalaiset eivät tosiaan lausu H-kirjainta sanan alussa. Hassua miten huomaamattani ajattelin tekstin päässäni ranskaksi..!

Alan myös pikkuhiljaa tottua siihen, että kaikki sanat, myös ulkomaalaiset erisnimet, luetaan ja lausutaan ranskaksi. En enää naura kun Max kysyy tiedänkö kuka "Arri Poter" on, tai kysy "niin anteeksi kuka??", kun puhumme "Jorge Cluney:sta". No siis George Clooney on kyseessä, kai se nyt pitäis tajuta... Hyvä jos enään huomaankaan itselleni entuudestaan tuttuihin (englanninkielisiin) radiohitteihin muutetut ranskankieliset lyriikkapätkät..

Dubattuihin leffoihin en taida kuitenkaan ikinä tottua. Tai no, oikeastaan olen jo niihinkin tottunut. Enää en jaksa yllättyä, kun Ocean's Elevenissä Brad Pittin kimeä ranskalaisääni täyttää huoneen.. En ihmettele, vaikka jopa elokuvan taustamusiikit on vaihdettu ranskalaisiin vastaaviin (siis voi hyvänen aika, pitääkö hissimusiikinkin olla ranskalaista, jotta sen voi esittää Ranskassa?!). En kuitenkaan usko ikinä nauttivani dubatuista leffoista, vaikka ne olisi sitten miten hyvin tahansa dubattu. Musta dubbaus on väärin ja rikos koko elokuvaa kohtaan! Dubbausten jälkeen kyseessä ei enää ole sama leffa, enkä osaa arvostaa sitä samalla tavalla..Voi tätä kurjuutta ;)

Rennompi aikakäsityskin alkaa tarttua. Olen siitä kyllä lähinnä huolissani.. Kuitenkin, tämän "ranskalaisen mentaliteetin" varjolla pahoittelen nyt myöhästyneitä vastauksiani (tekstiviestit,mailit,kirjeet..) sekä uutta hitauttani (laiskuutta??) toimia järjestelyä vaativissa asioissa ja totean vain; ei se ole niin päivän päälle, älkää huoliko! Ne vous inquiétez pas, ce n'est pas si grave!

Présentation

Nyt on saatu syyslomat päätökseen ja myös minun on aika palata jälleen koulunpenkille. Ei sillä, etten kursseista pitäisi, mielellään sinne taas menen. Odotan jo innolla huomista koulupäivää! Loma kuitenkin tuli ja meni niin nopeasti, että unohdin aivan täysin kaikki läksyt ja muut opiskelut. Nyt pitääkin sitten kiireen vilkkaa alkaa valmistella "Présentation de la Finlande" eli Suomi-esitelmäni toiselle kursseista (Briffaut). Hommaa riittää, mutta mielellään sitä teen, jos vaan aikaa löytyisi :) Hahaa, pääsen edustamaan Suomea. Mitähän sitä Suomesta kertoisi ihmisille, jotka hädintuskin osaavat maamme kartalle sijottaa?

 Tänään (tai no näköjään päivä on jo vaihtunut eli eilen) olin lounaalla La Cuisinessa ruotsalaisen ystäväni Angien kanssa. Valence on täynnä pieniä toinen toistaan viehättävämpiä ravintoloita. Vaikka ravintoloita löytyykin joka kulman takaa, tuntuu jokaiselle silti riittävän asiakkaita!

Viikonlopuksi suunnittelimme Angien kanssa pientä Genevenmatkaa. Jännää, kun kohtuullisen junamatkan päästä löytyy jo vaikka mitä mahtavia kaupunkeja! Toivottavasti reissu toteutuu :)


Voisin muuttaa asumaan La Cuisineen..Tunnelma ja sisustus kohdallaan:)



Il pleut ou elle pleure?

Sataa sataa ropisee...

Lakoista ja lakonuhista huolimatta Pauliina ja Pipsa pääsivät kuin pääsivätkin meille kylään. Oli ihanaa saada tytöt tänne. 4 päivää meni kyllä nopeasti. Oli kyllä aika jännä fiilis, ja on vieläkin.. En varmaan ehtinyt edes tajuta että tytöt oli täällä- Ranskassa, mun luona ja mun huoneessa ihan oikeasti.

Nykyään tuntuu, että elelen tavallaan kahta elämää. Sitä normaalia ja tuttua jonka te tiedätte, mutta myös tätä uutta, josta olen vain teille kertonut. Oli aika outo olo, kun nämä kaksi maailmaa sekottu. Ero on niin vahva näiden kahden "eri elämän" välillä ja ne ei tavallaan kuulu yhteen, vaikka kuitenkin kuuluukin, koska elän kumpaakin ja ne on nyt osa minua. Suomessa on suomijutut ja Ranskassa ranskajutut. Jotenkin tuli tyttöjen visiitin myötä paljon aidommaksi tunne, että ihan oikeasti asun täällä. Tämä on "mun" kaupunki ja mun arki.

Nyt olen iiiihan väsynyt. Käsittelen vielä viimepäivien tapahtumia ja keräilen voimia aamuöisen Lyonin (lentokenttä)matkan jäljiltä; 2h unta ja 4h ajoa (pimeässä vesisateessa). Lasken minuutteja että pääsen nukkumaan..:)

Kiitos vielä tytöt rakkaat viimepäivistä! <3 Jouluna nähdään!

P&P Valencessa 27.-31.10

”Oh, le wine is terrible!”

Siinä se nyt sitten meni, nelisen päivää kauniin puistoisassa Valencessa Maijun äärimmäisen vieraanvaraisen perheen luona. Olen yllättynyt, ettei tämän reissun jälkeen jouduttu avecini Pauliina Kiven kanssa maksamaan ylimääräistä valuuttaa painolastista. Vannon, että sen painon minkä menetimme laukuistamme Maijun tavaroiden luovuttamisen jälkeen kompensoimme ahkerasti omalla elopainolla… Ranskalaisten ruoka ja viini, oivoi. Eikä edes aleta puhumaan niistä leivistä ja leivoksista.

Matkaan lähteminen aiheutti ainakin allekirjoittaneessa lieviä ennakkoluuloja, sillä takana oli jo kaksi Ranskanmatkaa kielitaidottoman (ranskaksi ranskantaidottoman) perheen kanssa, joista oli jäänyt vähän paha maku suuhun. Onneksi epäilykset osoittautuivat turhiksi jo menomatkalla, kun turvatarkastaja kummasteli naureskellen kenkävalintaani. Menovinkki: Hyvän palvelun saamiseksi tarvitaan vain iloinen ”Bonjour!” ja kirkkaanvihreät converset! Tästä ja muista ystävällisyyksistä otettuina päätimme tsempata avointa ystävällisyyttämme myös Pauliinan kanssa. Sanoista tekoihin, tämä tarkoitti käytännössä hanhenmaksan ja erinäisten äyriäisten syömistä sen enempiä mukisematta. Pisteet tästä Pauliinalle, ei vihertänyt melkein lainkaan. Lievää huvittuneisuutta tosin aiheutti muuten erittäin hyvää englantia puhuvan perheenisän toteamukset esimerkiksi ruoan ja viinin laadusta. Emme kehdanneet korjata, että ”terrible” ei suinkaan ole kovin osuva sanavalinta mikäli halutaan kehua kun kyseessä on jotakin kovin herkullista.

No mutta mitä olisikaan Ranskanmatka ilman lakkoa. Tämän tiistaisin ja torstaisin järjestettävän kansallisurheilulajin parissa vietimmekin tovin ensimmäisenä aamuna kaupungilla. Nämä kaverit muuten ottavat lakkoilun tosissaan, sen voi kuka tahansa päätellä hillittömästä paraatista, tunnuslaulusta, lakkoLOGOSTA (!!) ja teemakulkueesta… Paikalla näimme myös joulupukin. Ottakaas Suomen paperiliittolaiset ja ahtaajat tästä vaan mallia.

Itselleni parhaiten matkasta jäi mieleen (ja pohkeisiin) yhdistetty autoilu- ja kiipeilyreissu vuoren päällä sijaitsevalle vanhan linnakkeen rauniolle mitä kauneimmassa syysilmassa. Maisemat olivat UPEAT ja valokuvia sain napsittua koko reissun edestä. Muuleja (?) ja lumihuippuja ihasteltuamme jatkoimme matkaa kaupungille viinilasilliselle ja rennolle kaupunkikävelylle. Mielialaani tosin hiukan lannisti Winnien, perheen koiran, päästämät matkapahoinvointiyrjöt farkuillani (kiitos Maiju ja liikenneympyrät). Onneksi karman laki iski jälleen ja samainen ihana karvapallero kaatoi punaviinit Pauliinan trenssille. Oikeus ja kohtuus tässäkin. Kunpa olisin saanut ottaa Winnien kotiin, melko huumorintajuinen vesseli tuo.

Kävimme myös esimerkiksi ranskalaisessa supermarketissa nauramassa 0,85€ valkoviinipulloille ja mitä kummallisimmille ruokatarvikkeille. Kummallisuus on tosin katsojan silmissä, nimittäin itse en tunnista ruokatarvikkeista edes luumua… Ruusuakin tuli maistettua sekä terälehden että hunajan muodossa. Ja sanovat vielä että kiinalaiset syövät mitä vaan, hyvän haasteen pistävät pystyyn ranskalaisetkin! Ja mitä kummallisuuteen tulee, monet naurut ainakin itse sain ranskalaisten ajotyylistä. Vannon kautta kiven ja kannon että eteen ei tullut yhtäkään risteystä, jossa joku ranskis ei olisi ollut peruuttelemassa… Peruutuksen loputtua moikattiin vain vierustovereille ja kaasuteltiin menemään. Ryhmittäytyminen on yliarvostettua. Maiju oli myös hyvin omaksunut tämän ajotyylin, tuli sillä yksi letkakin hienosti ohitettua. Arvostan.

Vasta nyt kun itse on käynyt paikalla ja saanut nähdä pikku vilauksen Maijun nykyisestä arjesta, ymmärtää edes hiukan kuinka suuri loikka ja rohkeudenosoitus on lähteä vuodeksi au pairiksi ties minne. Maijulla on onneksi käynyt perheen suhteen hyvä tuuri, mutta silti kokemukset eivät synny aivan itsestään, vaan tulee löytää oma rohkeus unohtaa ennakkoluulot ja tarttua haasteisiin. Haastetta Valencessa Maijulle varmasti riittää jos missäkin muodossa, mutta helpottavaa on varmasti tietää että kävi miten kävi, täällä kotoisalla Keravalla odottaa aina perhe ja me ystävät. Ja jos ei Keravalla niin tällä hetkellä ainakin Joensuussa, Sveitsissä, Lahdessa ja kohta ties missä! Vaikka mitä jäi nyt kirjoittamatta, mutta mahdotonta olisi kaikkea kuvaillakaan. Onnea matkaan Maiju, pitäkää hauskaa Jensku ja Iida kun menette käymään ja MERCI BEAUCOUP MON CHÉRIE että saimme tulla käymään ja nähdä palan oikeata ranskalaista elämää!

- Pipsa (ja hengessä mukana Wiimaster Pauliina)

Les grèves

Jokainen varmaan on siellä Suomessakin kuullut näistä Ranskan lakoista... Tosiaan lakkoilut tais alkaa jo syyskuun alussa. Koulussa oltiin ehditty olla vasta viikko, kun ensimmäinen lakko pidettiin. Nyt tähän alkaa jo tottua.. Meillä täällä Valencessa on ollut ihan suht rauhallista. Isoimmissa kaupungeissa, kuten Pariisissa ja Lyonissa on ilmennyt väkivaltaisuuksia ja ilkivaltaa...arjen oikeaa hankaloitumista. Meillä nuo lakot tuntuvat enneminkin kansanjuhlalta.

Kävelin viime tiistaina keskustan halki. Onneksi tosiaan olin kävellen liikenteessä! Koko keskusta nimittäin täyttyi iltapäivällä klo.13 aikoihin valtavasta ihmismassasta. Tosiaan ihmismassasta. Tiet oli suljettu ja hyvä että pääsin kävellen etenemään. Tunnelma oli kuin parhaissa karnevaaleissa. Porukka oli iloista, musiikki pauhasi ja liput liehuivat. Toisaalta nyt myös ymmärrän, kuinka helposti tilanne voi kärjistyä.. Iloisen kulkueen juhlintaa tarkkaili iso joukko poliiseja, provosoiviin mellakkavarusteisiin pukeutuneina. Täytyy sanoa, että näyttivät kyllä aika pelottavilta..:P Viime tiistaita edeltävänä lakkopäivänä satuin olemaan autolla liikenteessä, jamais plus, svp! Jalankulkija (luultavasti joku kulkueesta) oli jäänyt auton alle ja sireenit ja töötit pauhasivat. Ruuhkassa jumittavat ihmiset alkavat hermostua ja kohta ei enää kenelläkään ole hauskaa...Musiikki hukkuu lakkohuutoihin ja kadut täyttyvät jonkun mielenosoittajan polttaman hätäraketin savuun..

Toivottavasti nuo lakot saada kohta päätökseen..Nous l'espérons. Lakon vaikutukset alkavat nimittäin näkyä täälläkin;bensa taitaa olla kohta loppunut kaikkialta lähialueelta ja perheen isällä oli jonkinlaisia ongelmia myös ruokakaupassa asioioidessaan. Ilmeisesti kassat oli suljettu..
Voin kyllä hyvin sanoa, että ranskalasiet tuntuvat kaikesta huolimatta rakastavan lakkoilua. Lakot järjestetään tiistaisin ja torstaisin, jotta mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan, mutta toisaalta myös siksi, että logistiikkaan ei tule liian pitkiä katkoksia (esim.ruokakauppojen maanantaiset tuotetoimitukset). Mielenosoittajat tuntuvat koostuvan suurimmaksi osaksi omanikäisistäni nuorista, jotka lakkojen myötä pääsevät pois koulusta.. Ihmisiä houkutellaan liittymään "juhlivaan" väkijoukkoon.

Perjantaina alkoi koulujen kaksiviikkoiset lomat. Olemme siis kaikki paitsi perheen äiti kotosalla. Pauliina ja Pipsa tulee ens keskiviikkona, mahtavaaa!

Kiosque Peynet

Suloinen huvimaja keskustan sydämessä.

Voi kuinka tykkään tästä osasta kaupungin keskustaa! Hieman tilaa ahtaiden katujen ja korkeiden talojen välissä nähdä ympärilleen ja huomata kaikki se mikä tähän kaupunkiin kuuluu; molemmin puolin nousevat vuoret, lännen Rhone-joki sekä vanhat ja uudet -eripariset rakennukset hauskasti yhteen sopivina! 

Hip hei, olenpa muuten vieläkin hereillä vaikka aikaisin pitää kuitenkin olla heräämässä. Ilahdutti vain niin kovasti uutinen, että Pauliina ja Pipsa tulevat kahden viikon (siis 2vkon!!) päästä tänne kylään. Onpas mukavaa, kun asiat saatiin vihdoin järjestykseen. Mitähän sitä tyttöjen kanssa tehtäisiinkään!




Ca c'est quoi ça? Amateur...

 Hehee. Viime kirjotuksissani vähän jotain jo vihjailinkin yllätyksestä. Löysin itselleni harrastuksen :) jos tätä nyt löytämiseksi voi sanoa, kiitos sukulaiset...<3
Kävin viime keskiviikkona kokeilemassa treenejä yhdessä lentopalloseurassa! Hui hai. Pitihän sitä nyt vähän innostua tästäkin (10 vuoden aivopesun tulos..?;D). Hauskaa oli, mitä nyt jonkun verran pääsin sähläämään. Perjantaina kävin kurkkaamassa parin kaverin kanssa yhden toisenkin seuran harkat. Nyt pitäisi sitten keskiviikkoon mennessä tehdä päätös kumman valitsen.

Jotenkin tuntuu, että täällä kynnys lähteä tekemään jotain uutta ja vierasta on aika lailla madaltunut..Lähes joka päivä kun joutuu itsensä rohkaisemaan kohtaamaan uusia tilanteita. Kyllähän sitä kiapaa tunnetta, että voi olla varma tekemisistään sen suuremmitta ponnisteluitta ja kyllä haluttaisi tehdä jotain sellasta, jossa olisi oikeasti hyvä, näyttää ihmisille mitä ehkä osaan. Täällä kun tuntuu että  "hönttiys" on jokapäiväinen olotila. Nopeasti on tullut kuitenkin huomattua, että paras tapa nähdä, kokea ja tehdä asioita on yksinkertaisesti nähdä, kokea ja tehdä. Ottaa ja lähteä. Sysätä itsensä uuteen ja ehkä ahdistavaankin tilanteeseen.
Höntin on helppo olla höntti ja nyt kun kerran on lupa olla höntti, höntteilen oikein olan takaa ja teen kaikkea ihan hönttiä!

Narbonne

Viides viikonloppuni täällä on jo ohi! Mitä ihmettä, aika menee aikamoisella vauhdilla. Nyt se arki vasta taitaa alkaa normaalisti. Toinen ranskankurssini alkoi eilen Briffautissa (Valencen kaupunginosa) ja kyllä vaikutti oikein kivalta kyseinen kurssi. Meitä on ryhmässä tällä hetkellä yhdeksän henkilöä; 4 kiinalaista opiskelijaa, au pairit Tsekistä, Belgiasta ja Saksasta sekä yksi venäläinen nainen. Ensikerraksi ryhmäämme liittyy ilmeisesti vielä muutama henkilö. Kurssin sisältö ja tavoitteet kuulostivat oikein kivoilta :)

Lauantai iltana ajoimme Narbonneen tapaamaan Maxin siskoa ja veljeä. Matka taittui riepeästi 140km/h keskinopeudella kahdessa tunnissa. Perille päästyämme heitimme kamat hotellille, johon minä ja vanhemmat majoituimme yöksi.
Autosta ulos asutessa yllätyksenä oli selkeästi lämpimämpi sää. Ihan oli sellaien etelän leyhähdys ilmassa ja suolan tuoksu tuulessa. Sää oli koko viikonlopun (epätavallisen) pilvinen, mutta ihan lämmin kuitenkin.



Parvekkeen maisema

Maxin veli Jérémie tuli hotellille meitä vastaan ja siitä suuntasimme sitten hakemaa Maxin siskon Emilien ja tämän poikaystävän, jotka olivat tehneet meille varauksen ravintolaan. Oli oiken kiva ilta, kävimme koko seitsenhenkinen porukka syömässä ja loppuiltaa vietimme Emilien kotona korttia pelaten ja mahtavaa kakkua maistellen... En tosiaan osaa pelata mitään fiksuja korttipelejä, joten oli vähän hankalaa, hauskaa kuitenkin. Itse asiassa illan päätyttyä pääsin jo vähän kärryille ja voitin viimeisen erän pokerissa..Epäilemättä taidolla, ei tuurilla.

Sunnuntaina heräsimme varhain, minä väsyneenä, sillä en saanut kunnolla nukuttua tuulen ujeltaessa koko yön purjeveneiden mastoissa ja kolisuttaessa ovia..Hotellimme näet sijaitsi aivan rannan tuntumassa, purjeveneiden korjauspaikan vieressä.

Suuntasimme Marien ja Emilen kanssa värikkäille, mutta syksyn myötä jo hiljentyneelle rantakadulle käppäilemään. Kävimme myös rannalla, ja sielläpä vasta oli aivan älytön tuuli.
Sää ei ollut mitä parhain, mutta huomasi kyllä, että etelämmässä oltiin. Vaikka tuuli olikin hirmuinen se oli kuitenkin lämmin, etelästäpäin puhaltava. Vielä myöhään yölläkin tarkeni neuleessa.


Rannalla tuuuuli.





Vanhoja kalastajien asuntoja, nykyisiä loma-asuntoja









Viinitilalla



Viinitilan kauppa



Oli oikein mukava reissu ja oli tosi hauska päästä tutustumaan uusiin perheenjäseniin. Minut otettiin vastaan lämpimästi ja etenkin lauantai ilta oli hauska, kun jäimme vielä "nuorten kesken" vanhempien lähdettyä hotellille  pelailemaan korttia Emilien asunnolle. Koko illan puhuin ranskaa ja hälinästä huolimatta pysyin kärryillä mistä milloinkin puhuttiin. Mahtavaa :) Vaikka välillä vaikeaa olikin, niin kyllä huomaa, että kielitaito on  kummasti karttunut jo kuukaudessa.

Kivaa tiistaipäivää teille! Ja ai niin. Keskiviikkona on yks juttu, mutta enpäs kerrokaan teille siitä vielä ;) Katson ensin miten käy ja kerron vasta sitten mistä oikein on kyse.

Post à nouveau

Saanalta ja äitiltä <3

Tänään postilaatikossa oli yllätys! Yllätys tosiaan, sillä kuvassa näkyvä paketti oli avaimella lukittavan postilaatikkomme sisällä. Ei siinä muuten mitään, mutta itse potsilaatikkoon on vain kirjeen mentävä aukko. Jälkeenpäin paljastui, että posteljoonilla on tupla-avain jokaiseen postilaatikkoon. Kätevää! Ei tarvitse itse postiin asti lähteä ja ennen kaikkea ehtiä. Posti on nimittäin melko hankalasti auki...
Keskiviikkona minua ilahdutti Saanan mulle lähettämä kirje. Se oli aika söpö. Kukkien kuvat koristavat nyt vaatekaappini ovea <3. Aina on kiva saada kirjeitä :)

Huomenna lähdetään perheen kanssa Narbonneen tapaamaan Maxin isosiskoa ja- veljeä. Vähän taas jännittää, kun uusista ihmisistä (ja uusista puhetavoista!) on kyse. Ja vielä perheenjäseniä :) tuo lisää jännitystä. No ei siinä mitään, kiva heidät on päästä tapaamaan, kun paljon olen heistä kuullutkin!
Molemmat vanhemmat sisarukset, Emilie ja Jeremie asuvat siis Narbonnessa. Narbonne on kalastajakaupunki, noin  300km etelään Valencesta. On kyllä kiva päästä taas näkemään uusi paikka! Vähän uteliaisuuttani selailin jo tietoa kaupungista ja mukavalta vaikuttaa. Tässä teillekin webcamerakuvaa, josta pääsette kurkkaamaan maisemia rannalta, satamasta ja kaupungintalon aukiolta.

Nyt taidan alkaa pakkaamaan. Onkohan sää kovin erilainen, kun etelämpään mennään...jaa-a..luultavasti vähän lämpimämpää, mutta entistä tuulisempaa merestä johtuen. Kerronpa kun palaan!

La tente et une sauterelle géante

Maître Sirkka

Keskiviikko aamua vietetään jälleen tutuissa merkeissä; rauhallinen aamupala ja hetki omaa aikaa. Sää vaikuttaa mukavan syksyiseltä 15c ja aurinkoista. Koitan houkutella Maxin kanssani lähipuistoon myöhemmin päivällä.

Viikonloppu sujui taas tuttuun tapaan nopeasti. Olimme koko perhe kotona ja laitoimme takapihan talvikuntoon; uimalelut tyhjennettiin ja aurinkotuolit pinottiin. Isä totesi, että ei pidä tästä hommasta, sillä se tarkoittaa säiden kylmenemistä. Hän kun on oikea "etelän lapsi" Espanjasta, palelee jatkuvasti jos lämpötila on alle 20c.
Lauantaina etupihalle koottiin teltta, Maxin unelmien täyttymys. Olimme aikaisemmin viikolla suunnitelleet pojan kanssa mitä kaikkea telttaretkelle tarvitaan matkaan. En kuitenkaan tosissani uskonut meidän yöpyvän teltassa, joten tuli vähän yllätyksenä, kun puoli yhdentoista aikaan illalla Max tuli luokseni ja kysyi olenko valmis ja muistanut kaiken mitä olimme aiemmin suunnitelleet. No mikäs siinä, suuntasimme sitten teltalle äidin ja Maxin kanssa. Makuualustoja olikin vain kaksi, joten Maxin nukahdettua uhrauduin ja luovutin oman patjani hänelle ;)

Sunnuntaina kävimme ruokaostoksilla. Kuten olen jo aiemmin kertonut perheeni on melko tarkka mitä tuotteita hankitaan ja mistä. Ensin suuntasimmekin sillan toiselle puolelle Ardèche'in hakemaan viinit eräästä supermarketista, jossa oli jokin kamppanja käynnissä. On jännää, kun viinitkin ovat ihan lähialueella valmistettuja. Viinien jälkeen suuntasimme erääseen leipomoon Bourg lès Valenceen, eli jälleen toiseen kaupunkiin. Leivät hankittuamme suuntasimme yhteen suureen supermarkettiin hankkimaan perus arkiruuat. Nyt osaan sitten itsekin ajaa autolla noihin kauppoihin, joten alankin varmaan jatkossa tekemään pienempiä ruokaostoksia arkea ajatellen. Ihan kiva!

Eilen kotiovella oli vastassa jättiläiskokoinen heinäsirkka...

Viikonloppua ajatellen, ajattelin, että voisin ehdottaa perheelle laittavani jotain ruokaa; jälkkäriä tai ihan koko päivällisen. En vain ole keksinyt mitä teksisin jos teksisin! Ehdotuksia otetaan vastaan :)

Bonjour!

Lemppari aamiaisleipä

Vaikuttaa siltä, että kesän viimeisiä lämpimiä kelejä vietetään. Aamuisin on jo ikävä villapaitaa. Pitää varmaan lähteä shoppailemaan, mulla on täällä vain pari hassua neuletta ja yksi tuulenpitävä takki matkassa. Voi harmi..;) Maxime valittaa aamun kylmyyttä, 14c ja kaipaa hanskoja ja pipoa... Kouluun kävely ei innosta häntä. Kerroin hänelle, että tämä on vielä pientä siihen verrattuna, kuinka kylmää meillä kotona Suomessa on. Ajatus ei kuitenkaan häntä lämmittänyt.

Eilen selvisi, että opettajat lakkoilevat jälleen. Jo on kumma juttu! Vasta pariviikkoa sittenhän oli jo yksi lakko, jonka myötä lapsilla ei ollut koulua. Kyseessä oli eripura eläkeiän nostamsesta. En tiedä mistä tällä kertaa on kyse, ehkä edelleen samasta aiheesta. Joka tapauksessa se tarkoittaa sitä, että Max ei mene torstaina kouluun. Marie-äidin pitää tulla keskellä päivää tekemään töitä kotiin, jotta pääsen ranskankurssilleni. Kiva, että se järjestyy näin. Pidän kurssista ja koen sen hyödylliseksi.
Viime kerralla saimme kuin saimmekin ryhmäämme täydennystä; 20-vuotias tyttö Englannista. Hän on täällä ilmeisesti työharjoittelussa ja on toimistoapulaisena tekemässä jonkinlaisia käännöstehtäviä. Viime tunnilla tuli kauhea kasa uutta sanastoa..Pitää alkaa opettelemaan niitä. Käsittelimme eri huoneita ja niihin kuuluvia elementtejä. Opiskelu on totutusta poikkeavaa, sillä opetuskielenä on ranska, joka on ainoastaan opettajan äidinkieli. Muiden kielten käyttö on kiellettyä, joten uusien sanojen selittämiseen menee aikaa. Toisaalta näin ne sanat luultavasti jäävät paremmin mieleen, kun niiden ymärille on muodostettu apusanaverkko.

Max nukkuu vielä, unikeko! Tänään on keskiviikko, joten hänellä ei ole koulua ja on lupa nukkua myöhään. Mitäköhän sitä tänään puuhattaisiin? Nyt pitäisi varmaan käydä vielä ranskantehtävien kimppuun...Toisaalta Marielta saama suuri ELLE-pino houkuttaa..Onhan niidenkin lukeminen kielenopiskelua, eikö vaan!

Jään tänne kamppailemaan päätöksenteon kanssa..

Bonne matinée!

Le Sunshine et week-end à la ferme d'antan

Viikonloppu tuli ja meni jälleen nopeasti. Emile-isän työskennellessä maanantaista keskiviikkoon/torstaihin toisessa kaupungissa, 300km päässä Saint-Tropez'ssa, perhe viettää paljon aikaa yhdessä aina viikonloppuisin. Viikonloput ovat minulle ihan vapaita ja saan päättää miten aikani käytän; perheen matkassa vaiko yksin. En koe mieleiseksi eristäytyä perheestä, vaan olen pyrkinyt viettämään aikaa heidän kanssaan sekä osallistumaan heidän puuhiin perheenjäsenen tavoin. Näin saan kokoajan uutta nähtävää ja opin samalla uusia sanojakin. Ranskatietämys kasvaa! Viime viikonloppuna katselimme tuttuun tapaan elokuvia iltaisin ja sunnuntaina vierailimme lähikaupungin (tai no maaseudun) eläinpuistossa, jossa riittikin katseltavaa ihan koko päiväksi.
No, vaikka paljon aikaa perheen kanssa vietänkin, niin en nyt sentään aivan pelkästään kotihiireksi ole heittäytynyt. Perjantaina tapasin aupair-kaveriani Adia. Piipahdimme hänen tätinsä Valencessa pitämässään pizzeria-kahvilassa, josta menimme sitten kolmisin erääseen keskustan katukahvilaan. Olin aiemminkin käynyt kyseisellä terassilla Marien ja Emilen kanssa ulkoiluttaessamme koiraa. Minulle oli kuitenkin yllätys, että paikka oli avoinna vielä yölläkin. Hyvästeltyämme Adin tädin jatkoimme matkaamme vielä erääseen "boîte de nuit"iin nimeltä Sunshine. Ihan mukava paikka. Outoa musiikkia tosin; alakerrassa soi Saturday Night Fever-henkinen 70-luvun musa, ylhäällä pauhasi ranskalainenrappi yhdistettynä satunnaisiin lattari- ja eurodanceradiohitteihin, joista dj:llä tnuntui olevan jokaiseen vielä omat remixinsäkin... Hauskaa kuitenkin oli. Enskerraksi on jo löytynyt uusipaikka kokeiltavaksi.
                                                                             ***
Nyt haluan näyttää teille muutaman kuvan sunnuntailta. Nappasin kuvat autossa paluumatkalla eläinsafarilta, joten laatu ei ole mitä paras. Puisto oli Peaugres nimisessä kylässä korkealla vuoristossa. Matka kesti noin tunnin ja puolet siitä kului vuoristoisessa maastossa ajaen. Perillä Peaugressissa sää oli paljon viileämpi ja tuli ihan sellainen raikas Suomisyksy mieleen. Emile ja Marie kertoivat alueen olevan täysin maaseutua ja "siellä jopa sataa vähän lunta talvisin!" piirunverran pohjoisen sijaintinsa ja kylmemmän vuoristoilmastonsa vuoksi.

Maisema vuoristotieltä Rhône-joelle



Rhône-joenvarren rantakatu

 

Nuhruinen kuva pikkukylästä

Kysyin yhtenä päivänä Marielta millaisia murre-eroja täällä esiintyy. Kerroin, että minua oli varoitettu Etelä-Ranskalaisten vaikeasta puhetavasta. Marie vahvistikin tietoni ja kertoi sen ilmenevän erityisesti maaseudulla. Emile isä matki minulle tyypillistä eteläistä puhetapaa ja huh, onneksi perheelläni ei ole aksenttia (näin he myös itse ylpeänä totesivat). Pääsin kuulemaan hassua aksenttia myös ihan luonnossa, nimittäin tuolla eläinsafarilla. Siellä oli tänä viikonloppuna myös "vanhanaikainen farmi"-teema. Esillä oli vanhoja työkaluja, farmin eläimiä sekä ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet asiaankuuluvaan vaatetukseen. Yhden kojun luona Emile alkoi juttusille farmareiden kanssa, miehet esittelivät meille oman tilansa viiniä. Täytyy sanoa, etten ymmärtänyt sanaakaan mitä he minulle puhuivat. Emile pyysi miehiä puhumaan hitaammin, mutta ei se kyllä yhtään auttanut, en silti ymmärtänyt niin yhikäs mitään. He puhuvat ilman ns.kurkkuärrää ja paaaaaljon nopeammin, eli melkoisella vauhdilla kun jo "normaali puhetapakin" on täällä nopea. Kulosti siltä ikään kuin he puhuisivat leveän hymyn läpi. Muistuttu vähän espanjalta..